Koko kolmen koplan voimin ollaan tottisteltu / tokoiltu nyt suhteellisen ahkerasti. Pakko pitää itsellään kirjaa, koska ei vaan voi muuten muistaa, mitä on tehnyt kenenkin kanssa. Vaikkakin Cujeella vielä pentupentutreeniä. 

Ansa on nyt harjoitellut hallintaa. Tämä juontaa juurensa siihen, että koetilanteissa ei aina kuuntele kunnolla ja kun olen miettinyt niin johtunee siitä, että olen päästänyt sen liian helpolla treeneissä. Koskee nimenomaan seuraamista, jonka aikana on muun muassa ruennut kyttäämään onko eteenmenopalkka paikallaan......... No, otettiin purutyyny avuksi (Ansan suosikki) ja apuohjaaja. Ansalle ketjupanta ja lyhyt pakoteremmi. Hetsattiin Ansaa tyynyllä ja appari jäi seisomaan tyynyn kanssa, "seuraa"-käsky ja pakote jos ei kuunnellut. Kun korjaa ja seuraa hyvin niin vapautus tyynylle. Tuntuis toimivan! Saatiin jopa aikaiseksi se vaaniva bordercollie-seuraaminen, mikä tulee esiin eteenmenossa tai jos Ansa kuvittelee olevansa menossa eteenmenoon. Siitä nostin sen takaisin belgianpaimenkoira-tasolle haukuttamalla, uusi "seuraa" ja kun korjasi seuraamisen hyväksi niin pääsi puremaan tyynyyn. Tätä on nyt tehty kahdesti ja aion jatkaa samalla linjalla, koska tuntuisi toimivan. Saa nähdä kantaako sitten kokeeseen asti! Mielenkiintoista on päästä Puputin tottisvalkkaan ja katsoa onko tähän jotain muutakin ideaa, jota voisi hyödyntää. 

Bolt puolestaan on tokoillut, koska koe senkun lähestyy... Teemana on ollut merkin ahkera palkkaaminen, koska se oli Boltille vähän toisarvoinen juttu. Alkaa kantaa hedelmää ja merkit ovatkin jo paljon huolellisempia. Eilen treeneissä sotki ohjatun ja ruudun kun lähetin merkiltä ruutuun. Juoksi kentän toiseen päähän asti etsimään kapulaa... Sen jälkeen onnistui ruutukin hyvin. Ei auta muu kuin tehdä kuuntelua, kuuntelua ja kuuntelua. Ja rutiiniahan tuo koira kaipaa. Onneksi hallissa on seinät niin ei voi juosta niin kauas! Ohjattu on hyvällä mallilla, eilen onnistui hakemaan kapulan, vaikka lähetys oli ruutuun päin ja piti hakea kapula ihan ruudun edestä. Tunnari myös toimii, samoin jäävät, seuraaminen, luoksetulo, hyppynouto, paikallaolot. Ainoa, mitä pitää nyt tosi paljon treenata ennen koetta on se typerä kauko-ohjaus... Ei niin sovi Boltin luonteelle pysyä paikoillaan! Tokossa on nyt tullut riesaksi välillä ääntely, katsotaan mitä tapahtuu kokeessa äänen kanssa. Treeneissä pyrin nyt "kiertämään" ongelmaa syöttämällä sitä paljon, koska se ainakin kantoi myös viime kokeessa. 

Cuje on keskittynyt ihan pentutreeneihin (no ylläri, onhan se jopa 9 viikkoa kohta!). Seuraamisen alkeita, jäävien alkeita, luoksetuloa lähinnä. Ihanan ahne pentu! Imutus sujuu hyvin, samoin perusasennosta osaa "jes"-sanalla pompata kurreasentoon ja ottaa namin kädestä. Tulen Cujeen kanssa kiinnittämään paljon huomiota perusasennon ja seuraamisen oikeaan asentoon, koska haluan kontaktista korkean ja jos etujalat sais vielä "tanssimaan" niin hyvä. Toki koiran rakenne määrittää tätä myös jonkin verran.. Jäävistä ollaan tehty istumista ja maahanmenoa, ne sujuvat ihan hyvin. Maahanmenossa opetan lähinnä nyt, että kun käsi menee alas niin menisi maahan. Tekniikan siihen teen myöhemmin kun on parempi kropanhallinta. Haluan Cujeelle samanlaisen maahanmenon kuin Boltille eli menee kovaa ja kuuluu ääni kun etupää läjähtää maahan. Sellaista ei voi vielä pieneltä pennulta vaatia. Mutta "kurretempun" opettelu namin perässä antaa jo pohjaa tälle läpsy-maahanmenolle. Samoin maasta ylösnouseminen kurreasentoon tuo pohjaa sivulta maahannousuihin ja kauko-ohjaukseen. Luoksetulo on vauhdikas ja se on Cujeesta ihanaaaa! Lisäksi Cuje on harjoitellut etujalkojen laittamista tasapainotyynylle, takapään käyttöä ja nenäkosketusta. Tassut menevät jo itsenäisesti tyynylle ja kun lähden vastapäätä tyynyä kiertämään ympyrää niin Cujekin kiertää ja käyttää takapäätä hyvin. Nenäkosketus pieneen palloon onnistuu hyvin, mitä nyt väliin yrittää syödä pallon. Ihana pentu, tykkään!